SM-moniottelut
2011 7.3.2011 Lieto
SM-moniottelut päättivät Liikuntamyllyn 3
viikonlopun SM-kisarupeaman. Moniottelijoita oli ilahduttavasti enemmän kuin
muutamana viime vuonna. Varsinkin naisten- ja tyttöjen sarjoissa oli selvää
kasvua osallistujamäärissä.
Positiivista oli myös tulostason nousu.
Kahdeksasta käydystä SM-mittelöstä viidessä tehtiin selvästi viimevuotisia
paremmat voittopisteet. Ilolla voi
todeta myös yhden 7-ottelun painopistelajin, seiväshypyn, tason nousu. Kaikki
miesten- ja poikien mitalistit hyppäsivät seivästä vähintään 400 cm. Joka
sarjassa yksi mitalisteista vähintään 470 cm. Samaa kehitystä on tapahtunut
myös naisottelijoiden painopistelajissa, korkeushypyssä. Mitalistit hyppäsivät korkeutta
keskimäärin 6.5 cm korkeammalta kuin vuonna 2010.
SM-kisaviikonloppuun mahtui valitettavasti
myös muutamia harmillisia asioita. Eräät sarjojensa kärkiottelijoista olivat
joutuneet jättämään halliottelut väliin loukkaantumisten tai niistä
kuntoutumisen vuoksi. Toivottavasti nämä urheilijat ovat jälleen täydessä
iskussa kesän kilpailukaudella. Näissäkään otteluissa ei vältytty ikäviltä
loukkaantumisilta. Muutama ottelija joutui keskeyttämään kilpailun, osa
lievempiin ja osa ilmeisen pahoihinkin vammautumisiin. Ei
toivottavaa kehitystä oli
myös poikien- ja miesten 1000 m juoksussa. Viime vuonna 16 miesottelijaa juoksi
tonnin alle kolmen minuutin, kun tänä vuonna Liikuntamyllyssä siihen pystyi
vain 10 ottelijaa. Tyttöjen ja naisten osalla onneksi ”taso” 800 metrillä pysyi
ennallaan. Viime vuonna neljä, tänä vuonna viisi naisottelijaa selvitti 800 m
alle 2.30. Ongelmat moniottelijoiden juoksupuolella ovat kuitenkin olemassa ja
niihin on harjoituksellisesti kiinnitettävä selvästi enemmän huomiota.
Arvokilpailuvertailuissa nimenomaan juoksumatkoilla (200m/400m – 800m/1500m)
suomalainen moniottelija häviää tukun pisteitä kilpakumppaneihinsa verrattuna.
HKV järjesti ammattitaidolla erittäin
onnistuneen SM-otteluviikonlopun ja Liikuntamylly todisti aikaisempia SM-kisaviikonloppuja
paremmin toimivuutensa tämäntyyppisissä kilpailuissa, nyt varmasti katsojankin
kannalta.
mika vakkuri